Tamperelainen Maarit Teuronen on valittu nyrkkeilyn olympiavalmentajaksi, Suomen nyrkkeilyliitto tiedotti maanantaina. Teuronen valmentaa Tampereella, hänen työnantajansa valmennustehtävissä on ...
Hylky siis tuli ja lakkoilu jatkuu. Pirkanmaalla lakko koskee yli kymmentä toimipaikkaa. Muut liitot säestävät ...
Koulunkäynti on pakollista. Kouluruokailu ei ole. Häiriköivät ja ruualla sotkevat oppilaat ulos ruokasalista. Kotonaan voivat ...
Nokian uusi toimitusjohtaja Justin Hotard aloitti työuransa Motorolalla 1990-luvun puolivälissä, kun yhtiö oli Nokian pahin ...
Pitkään Tapparan eri juniorijoukkueissa valmentanut Taipale siirtyi Pelicansin päävalmentajaksi tammikuussa, kun seura oli ...
Peräti 31 miestä on syytettyinä törkeistä metsästysrikoksista. Lapinlahden salametsästysvyyhden käsittely alkaa Pohjois-Savon ...
Jääkiekon NHL:n viime kauden parhaaksi puolustajaksi valittu Quinn Hughesei pysty osallistumaan Yhdysvaltojen paidassa tällä ...
Ottelun selvä tähti oli Philadelphian pelinrakentaja Jalen Hurts, jolle kirjattiin muun muassa kaksi touchdownia. Hurts myös ...
Osa potilaista on siirtynyt yksityiseltä puolelta julkiselle sektorille. Fysioterapian Kela-korvaukset ovat palaamassa keväällä.
Yhdysvallat aikoo asettaa maanantaina 25 prosentin tuontitulleja teräkselle ja alumiinille, kertoo maan presidentti Donald ...
Koulunkäynninohjaajien työssä kokema väkivalta on yleistynyt ilmiö. JHL:n teettämän kyselyn mukaan väkivallan tekijä on aina ...
Läpimurron tehneen Doni Arifin loikka Ilveksestä Kuopion Palloseuraan on herättänyt suurta mielenkiintoa ja kohuakin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results