Muutoksen taustalla on Sastamalan Kauppalantalolla aiemmin toimineen Kelan oman lähipalvelupisteen toiminnan päättyminen.
Ensiapu paikalle, kuuluu huuto kehän reunalta. Ottelussa urheilijalta menee ”ilmat pihalle” vastustajan potkusta. Kun ...
Sastamalalaiset pääsevät kertomaan ehdotuksiaan osallistuvan budjetoinnin määrärahan käytöstä 11. helmikuuta alkaen, jolloin ...
Oletko päättänyt aloittaa liikunnan tauon jälkeen? Onnistumisen kannalta tärkeintä on motivaatio, mutta myös malttia ...
Ottelu päättyi lopulta sastamalalaisjoukkueelle 2-3 (24-26, 28-26, 15-25, 25-20, 13-15). Etenkin VaLePan Aleksi Muukkonen ...
Oli se aikamoinen yllätys. Joulukuussa tuli sähköpostiviesti, jossa kerrottiin Neela Haavistolle, Miila Haavistolle ja Siina ...
Ringeten ykkössarjaa pelaava VaPS jatkaa tuplapeliviikonloppuaan sunnuntaina 9. helmikuuta. Sastamalaan vieraaksi saapuu ...
Neule- ja virkkauspalat tulee toimittaa taitokeskukseen huhtikuun loppuun mennessä. Ensi kesänä Marttilankadun ...
50-vuotias Risto Piirainen etenee laulukisassa Kaksintaistelu-osuuteen, jossa esiinnytään oman tiimin jäsentä vastaan.
Ringeten ykkössarjaa pelaava VaPS hakee sarjapisteitä lauantaina kotijäällä, kun vastaan luistelee sarjakakkonen UJK. Tyrvään ...
Tämä on asia, joka jakaa Suomessa mielipiteitä. Monen mielestä on kohteliasta tervehtiä, mutta osa on sitä mieltä, että tuntemattoman reviiriä pitää kunnioittaa, ja siihen liittyy myös tervehtiminen – ...
Glamouria, glitteriä, helmiä ja röyhelöitä – Näin upeilta näyttävät Vammalan lukion ”vanhat” Vammalan lukion vanhojentansseissa pyörähtelee tänä vuonna enemmän pareja kuin vuosiin. Tanssiparketilla ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results